Omat Koirat
Akira von den Zwergpiraten
Akira on syntynyt Aachenissa Saksassa kennel
Zwergpiratenin ensimmäiseen pentueeseen
jonka emä on Esra von Achenbach ja isä
Galax von Griessesch.
Äidin puolelta löytyy kansainvälistä näyttelymenestystä sekä käyttöpuolen tuloksia; emän isä Freddie von Elbperle VPG 3, FH 2. Freddien äidillä Elizalla VPG 1, FH 2.
Isän puolelta; isän isä VPG 3, FH1 ja Dürerin isä VPG 2. Freddie ’pappa’ on ollut myös Saksan päänäyttelyn voittaja vuosina 2001 ja 2002. Vuonna 2001 narttujen voittaja oli Freddien äiti Eliza.
Sisaruksia Akiralla on
8. Niistä yksi asuu Belgiassa, yksi Luxenburgissa,
Akira Suomessa ja loput Saksassa.
Akira on luonteeltaan avoin, rauhallinen ja
kaikella tapaa helppo narttu, joka pitää
myös kovasti lapsista. Tarpeen vaatiessa
se on myös hyvä pihavahti.
Olemme harrastaneet Akiran kanssa viestiä
jo sen ollessa alle vuoden ikäinen, siitä
Akira pitääkin kovasti. Myös
tottelevaisuustreenit kuuluvat viikko-ohjelmaamme.
Akiralle numero yksi on kuitenkin juokseminen.
Viikoittaiset juoksulenkit mönkijän
kanssa tuntuvat olevan parasta, mitä tyttö
tietää. Silloin vauhtia piisaa vaikka
muille jakaa!
Tulevaisuuden haasteisiimme kuuluu BH kokeen
suorittaminen.
Olemme käyneet tutustumassa myös alueemme
pelastuskoirarataan ja tulevaisuudessa
saatamme harjoitella myös sillä puolella.
Tällä hetkellä aikaa siihen ei
vielä löydy.
| Akira
von den Zwergpiraten |
|
s.
25.6.2005 Aachen, Saksa |
|
Sukutaulu |
|
Lonkkatulos
A |
|
Silmät
terveet |
|
BH |
|
Jalostustarkastuksen
ulkomuoto - osuus hyväksytty |
|
Luonnetesti: hyväksytty |
Biloxian Alegasina 
Alegasina eli Zina syntyi Akiran ensimmäiseen
pentueeseen, jossa isänä on Kieferhof´s
Showy Fex.
Sisaruksia Zinalla on 9.
Halusimme pitää Zinan itse joten tyttö
jäi kotiin kasvamaan Akiran ja Tibin seuraksi.
Tyttö on oikein iloinen
ja energinen pakkaus. Hän vahtii topakkana
pihaamme ja ilmoittaa kun vierailijoita saapuu.
Nähtäväksi jää mikä
tulee olemaan Zinan laji; viestiä tietenkin
tulee harjoiteltua samalla, kun ollaan
Akiran kanssa viesti treeneissä, mutta
aika näyttää mikä tulee
sitten Zinan omaksi jutuksi, mistä tyttö
itse
pitää..
| Biloxian
Alegasina ’Zina’ |
|
s.
28.4.2008 Kirkkonummi |
|
Sukutaulu |
|
Lonkkatulos A |
|
Silmät terveet |
|
BH |
|
Jalostustarkastuksen
ulkomuoto |
|
Luonnetesti |
Tibi
| Tibi
Jack Russelin terrieri |
|
s.16.7.2000
Unkari |
|
Loistava
hiiri- ja rottakoira |
|
Kaikkien
hovawarttien kaveri |

|