UUTISIA:

PENTUSUUNNITELMIA 2012
Biloxian Alegasinalle

Uusimmat kuvat

tku kv 22.1.2012
taistelee
--- 307

Kennel Biloxian

Hei!

Olen Carita Salmi. Perheeseeni kuuluvat Juha-Matti ja tyttäreni Clarissa ja Bettina. Asumme omakotitalossa lähes maalla, Kirkkonummen Kauhalassa. Koiramme nauttivat vapaudestaan pihalla ja hiukan pihan ulkopuolellakin, jonne jänikset, peurat ja ketut jättävät kiinnostavat hajunsa.

Aloittelen kasvatustyötä Biloxian-kennel–nimellä. Pennut tulevat kasvamaan perheen parissa, jolloin ne tottuvat kaikkiin tavallisiin kodin ääniin. Kotonamme käy niin aikuisia vieraita kuin lastemme kavereitakin ja tällä tavalla pennut tottuvat myös kaikenikäisiin vieraisiin ihmisiin. Koirat ovat olleet aina osa elämääni. Siitä lisää Taustaa-osassa.

Olen Suomen Hovawart-yhdistyksen, Suomen Kennelliiton ja Palveluskoiraliiton jäsen.

Muutamalla sanalla Biloxian–nimestä. Biloxit ovat Mississipin osavaltiosta peräisin oleva intiaaniheimo. Heimoon kuuluvia on enää muutama jäljellä, joidenkin tietojen mukaan ei lainkaan. Olen aina ollut kiinnostunut intiaaneista tavalla tai toisella. Kennelin nimeä miettiessäni huomasin, että mielessäni pyöri useita vaihtoehtoja, jotka kalskahtivat intiaaninimiltä. Päädyin lopulta Biloxian nimeen.

Taustaa

Lapsuudenkodissani on aina ollut koiria. Isäni oli innokas metsämies, joka vei beaglejamme jänisjahtiin. Viimeisin yksilö, Börjebergs Mahjong, oli 1970- parhaiten palkittu beagle Suomessa niin näyttelyissä kuin metsästyskokeissakin. Mahjong vietti viimeiset eläkevuotensa luonani ja poistui autuaammille metsästysmaille yli 17 vuoden kunnioitettavassa iässä.

Ensimmäisen kosketuksen hovawartteihin sain ystäväpariskunnaltamme, jolla oli hoidossa Ahvenanmaalta tuotu merkkivärinen uros.

Hullaannuin rotuun heti. Löysin itseni 1980-luvun lopulla Tammisaaresta ystäväni Marjaanan Pinus-kennelistä.Siellä tein tuttavuutta Pinus Daphnen ja Pfeil von der Ehrenpforten pentuihin.

aksu_marrask.65v.jpg
G-pentueesta oli varaamatta enää kaksi yksilöä. Niinpä huomasin jo parin viikon kuluttua ajavani Tammisaaresta kotiin merkkivärinen uros Pinus Galanthus (Garo) seuranani.

Garon kanssa harrastimme raunioita, tottelevaisuutta ja hakua ihan omaksi iloksemme.
Vuonna 1993 otimme Garon rinnalle toisen merkkivärisen uroksen Pinus Isoeteksen (Zippo), joka oli Unica von der Ehrenpforten ja Omarin pentuja. Kävimme myös Zipon kanssa raunio- ja tottelevaisuusharjoituksissa. Raunioilla suoritimme soveltuvuuskokeen, mutta emme jatkaneet muihin koitoksiin.
Otimme osaa hovawarttien talvileireihin siihen asti, kunnes perheemme alkoi kasvaa. Esikoisemme Clarissa syntyi 1992 ja Bettina 1995. Muutimme Kirkkonummelle seuraavana vuonna ja koirien koulutus jäi taaksemme Vantaalle. Pojat vahtivat uuden kotimme pihaa innolla. Touhusin niiden kanssa omaksi ilokseni läheisissä metsissä.

Garo kuoli 11-vuotiaana vatsalaukun kiertymään. Zippo oli kovin surkean oloinen ja yksinäinen poika päivisin. Päätin tuoda sille kaveriksi yksivuotiaan Tibi-tytön (Jack Russelin) ystäväni luota Unkarista.
Zippo eli 12-vuotiaaksi. Sen takapää uupui, kun lihakset vähitellen kuihtuivat ja sen liikkuminen hiipui hiipumistaan. Heinäkuussa 2005 oli Zipon aika siirtyä Garon luokse.

Pieni Tibi ei oikein riittänyt ihmiselle, joka on kiintynyt hovawartteihin. Zipon paikka talossa vaati täyttäjää. : Loputtoman pitkältä tuntunut aika päättyi syyskuun alussa, kun nousin Düsseldorfin koneeseen ja jatkoin Aacheniin. Siellä minua odotti merkkivärinen tyttö nimeltään Akira von den Zwergpiraten, joka oli syntynyt kesäkuussa. Vietin pari päivää kasvattajan luona, minkä jälkeen palasin Akira mukanani kotiimme Kirkkonummelle. Siitä on kulunut nyt reilut 2,5 vuotta.